VALOKUVIA PORIN LYHYTAALTOASEMASTA
2.1.2010
Minulle tarjoutui pari kertaa tilaisuus vierailla Porin lyhytaaltoasemalla - tosin siellä oli aikoinaan myös
keskiaaltoasemakin - 1970 ja 1980-luvuilla jolloin se sijaitsi vielä Väinölän kaupunginosassa.
Toinen vierailuista tapahtui Kullaalla 1982 pidetyn SDXL:n kesäkokouksen yhteydessä ja kuvissa on muutamia DX-kuuntelijoitakin.
Kuten asiaan kuuluu aiheutti asema jonkin verran häiriöitä ympäristöön mikä on luonnollista näin suurilla tehoilla.
Tosin - kuten on tyypillistä "tavallisten ihmisten" kyseessä ollen sekin, että tietynlaista vainoharhaisuutta myös esiintyi
kuten se, että asema aiheutti muka enemmän häiriöitä kun uusi iso log-periodinen antenni oli rakennettu silloinkin
kun se ei ollut käytössä. Asemalla kerrottiin, että kun antenni oli valitusten takia otettu tilapaisesti pois käytöstä
niin valitusten määrä vain kasvoi....
Niinhän se naapurinikin valitti telkkarin kuvan huonomntuneen kun katolleni laitoin isomman antennimaston - syy kuitenkin
selvisi myöhemmin johtuneen naapurin vintille tekemästä "sokerinpalahaaroituksesta" koaksiaalikaapelille, hi!!
Tehoa asemalla kyllä oli ja eipä pihamaalla lälläripuhelimista paljon muuta kuulunut kuin aseman lähete.
Lyhytaaltoaseman omaa TV:n katselua varten oli antenni hyvin alhaalla lyhyen putken päässä. Kun meni laitoksen muuntamoon
niin normaalin verkkohurinan sijasta kuului muuntajasta radiolähetys koska tehonkulutus vaihteli modulaattorin tahdissa.
On sääli, että Suomesta kuten monesta muustakin paikasta nämä asemat komeine mastoineen ovat häviämässä.
Sanokoon kuka mitä tahansa niin meikäläisen silmää ainakin hivelee isojen antennimastojen ja antennien kauneus.


Huomaa aika mielenkiintoisen kuntoinen rakennus kuvassa antennien lisäksi













Juha Vire aikoo mahdollisesti painaa nappia...Huomaa Juhalla "Päittäin - Ringin" pusero
Lisää nykyisin vähän kuihtuneesta Päittäin-Ringistä

Tapani Prusila ja Kjell Ruth laitteiden äärellä
