Monien laitteiden, varsinkin älypuhelimien ja kannettavien tietokoneiden kohdalla, ihmisiä kiinnostaa se, kuinka kauan laitetta voi käyttää ilman latausta. Toinen kysymys on yleensä se, että kuinka kauan akun lataamiseen kuluu aikaa. Olemme siis kuluttajina tietoisia siitä, että akun kesto ja latausaika säätelevät laitteidemme käyttöä, ja nämä asiat vaikuttavat muun muassa siihen, kenen liikkeessä luottokorttia höyläämme.
Onkin siis hyvä puhua hieman laitteiden lataamisesta ja siitä, millainen vaikutus sillä on niihin. Monille on onneksi selvää, että oikeanlainen lataaminen vaikuttaa esimerkiksi puhelimen käyttöikään. Valitettavaa on se, että uusien puhelimien käyttöikä on alle viisi vuotta. Siinä, missä vuonna 2000 ostettu kapulapuhelin oli vielä täysin toimiva vuosikymmenen lopussa, annetaan nykyajan puhelimille vain pari vuotta elinaikaa. Yksi syy tähän on se, että tekniikka kehittyy jatkuvasti – suorastaan eksponentiaalisesti, eli ne edistysaskeleet, joiden ottamiseen meni vuosituhannen alussa kymmenen vuotta, tehdään nykyään parissa vuodessa.
Kuitenkin akut ovat merkittävä syy sille, miksi vanhemmat laitteet kestivät kauemmin. Nykyajan laitteet, kuten puhelimet, tietokoneet ja tabletit, käyttävät samanlaisia akkuja kuin oli aikoinaan Nokian tiiliskivissä. Akkuteknologia ei ole kehittynyt samaan tahtiin kuin vaikkapa puhelinten kyky toistaa suorana teräväpiirtokuvaa. Näin ollen akut eivät kestä yhtä kauaa, kun niillä saadaan nykyään paljon enemmän aikaan.
Miten siis huolehdin akustani?
Tärkeintä on muistaa ladata oikein. Tähän liittyy kaksi tärkeää seikkaa. Ensinnäkin lataaminen pitäisi suorittaa ainoastaan valmistajan virallisilla latureilla. Halvemmat laturit antavat kyllä virtaa, mutta sitä saattaa tulla esimerkiksi väärällä syötteellä, jolloin valmistajan lupaama latausaika ei enää päde. Halvat laturit on myös usein valmistettu heikkolaatuisemmista komponenteista. Toiseksi lataaminen tulisi lopettaa, kun akku on täynnä. Vaikka monien mielestä on kätevää ladata puhelinta yöllä, kun sitä ei käytetä, jää se laturiin useiksi tunneiksi senkin jälkeen, kun akku on jo täynnä. Tämä kuluttaa akkua ja lyhentää sen käyttöikää.
Joskus akku tulee kuitenkin tiensä päähän, mutta se on onneksi monissa laitteissa se helpoiten vaihdettavissa oleva osa. Vaihto kannattaa suorittaa siihen erikoistuneessa liikkeessä, jolloin saa varmasti valmistajan hyväksymän varaosat ja takuun tehdylle työlle.