0

Kahvinkeittimen paloturvallisuus

Sähkölaitteiden paloturvallisuus on lisääntynyt, mutta vain oikein käytettynä ja vahdittuna. Huolimaton käyttö altistaa vaaratilanteita.

Paloturvallisuus

Työmatkalla saattaa usein tulla mieleen, että muistiko sammuttaa kahvinkeittimen. Keittimen unohtuminen päälle ei välttämättä aiheuta mitään vaaraa. Useimssa malleissa on automaattinen aikakatkaisu ja vaikka ei olisi todennäköisyys palon syttymiseen kahvinkeittimestä on pieni, mutta mahdollisuus aina on.

Vaikka todennäköisyys on pieni, niin etenkin jos lähtee pitlkäksi ajaksi pois kotoa on syytä käydä tarkastamassa, että keitin tuli todella sammutettua.

Vaikka tilastollisesti kahvinkeittimet aiheuttavat vain vähän tulipaloja, ne ovat silti paloturvallisuusriski. Keitin sisältää sähkövastuksen ja palavaa materiaalia ja valvomatta tämä on huono yhdistelmä.

Vuosittain palokunnalle tulee kehvinkeittimen tai vedenkeittimen aiheuttamien tulipalojen vuoksi hälytyksiä noin kaksikymmentä. Kuolemia ne eivät onneksi aiheuta edes joka vuosi.

Vaara tekijät

Tukesista, eli turvallisuus- ja kemikaliovirastosta muistutetaan, että kahvinkeitintä ei tulisi pitää päällä kovin pitkiä aikoja, laitetta ei ole suunniteltu jatkuvasti lämpimänä pidettäväksi. Jos keitin kauan päällä ja pannussa olevat nesteet pääsevät haihtumaan, riskit tulipalolle kasvavat.

Keittimessä olevat lämpölyvy ja lämmittävä kierrukka saattavat ylikuumentuessaan sytyttää tulipalon, mutta usein niissä on ollut myös jotain muutakin vikaa.

Ihmisten oma huolimattomuus ja taidottomuus laitteiden kanssa aiheuttaa useimmin vaaratilanteen kuin laite itse. Tee se itse-ihmisten taidot ei välttämättä riitä keittimen huoltamiseen, mutta kuitenkin työ tehdään itse ja lopputulos saattaa aiheuttaa vaaratilanteen.

Käytä laitteita oikein

Tukesin jäjestämässä koetilanteessa kahvinkeitin saatiin syttymään tuleen vasta kun laitteen omat varolaitteet ohitettiin ja sähkötaulusta ohitettiin sulake. Eli oikealla käytöllä paloa ei saatu syttymään, testi ei toki poista mahdollisuutta.

Internet on pullollaan vidoita, joissa kahvinkeitintä käytetään kaikkeen muuhun kuin kahvin keittämiseen, esimerkiksi ruoan laittoon ( videolla paistetaan kanamunia). Tällaiset käyttörikkomukset aiheuttavat vaara tilanteita. Laitteita tulee käyttää vain siihen mihin ne on suunniteltu.

Muita vaaran aiheuttajia

Vaarallisin kotona käytettävä sähkölaite ei siis ole kahvinkeitin. Suomessa 2000-luvulla uunit ja sähköliedet ovat aiheuttaneet tuhansia tulipaloja ja kymmeniä kuolonuhreja. Kärkisijoilla tulipalon aiheuttajana on siis liesi, jos ne saataisiin turvallisemmiksi olisi tilastot tulipalojen suhteen paljon kauniimmat. 

Keittiön liedet ansaitsisivatkin suuremman huomion käyttäjiltään, jotta vältyttäisiin ikäviltä yllätyksiltä.

Sähköpalojen aiheuttajien kärkipäässä lieden lisäksi ovat yleisimmät kotona käytettävät sähkötarvikkeet kuten pyykinpesukoneet, kylmälaitteet, valaisimet ja astianpesukoneet.

Lisäksi tarkkuutta ja käyttöohjeita tulisi noudattaa erityisesti televisioiden, jatkojohtojen ja lämmityslaitteiden kanssa.

Omat toimet

Kaikkein tärkein muistisääntö sähkölaitteiden kanssa on, että toimii käyttöohjeiden mukaan. Tosinaan kohdalle saattaa osua viallinen tuote ja oikeinkaan toimiminen ei auta välttymään vahingolta. Kahvinkeitin on usein suurin huolen aiheuttaja ja takaisin käännyttäjä, mutta itseään tulee muistuttaa olemaan tarkka kaikkien sähkölaitteiden kanssa.