0

Elentroniikan vallankumous

111-vuotta sitten alkoi vallankumous, joka mullisti elektroniikkalaitteet. Nyt elektroniikka on täyttänyt kotimme ja työpaikkamme ja lähes kaiken minkä kanssa olemme tekemisissä.

Kuinka elektroniikka toimii

Mitä monimutkaisempi laite, sitä enemmän laitteen sisällä on erilaisia komponentteja ja mikropiirejä joilla hallitaan ja ohjaillaan sähkövirtaa.

Elektroniikan käyttö mullistui kun keksittiin puolijohteiden käyttö usein rikkoutuvien, paljon lämpöä tuottavien ja energiaa kuluttavien elektroniputkien sijaan.

Elektroniputket tullaan aina muistamaan esinäytöksenä elektroniikan vallankumoukselle

Elektroniikkaputki

111-vuotta sitten John Ambrose Fleming teki ensimmäisenä elektroniputken, Myöhemmin vuonna 1904 Fleming keksi tehdä diodin elektriniputken joka toimii sähkövirran venttiilinä.

Fleming laittoin lampun hehkulangan joka oli tehty Wolfrmista tyhjiöön ja pienen metallilevyn siitä eroon, ja levyyn oli liitetty lasista tehdyn tyhjiöputken ulkopuolella johtoja. Kun virta kytsettiin päälle ähkövirta alkoi kulkea hehkulangan ja metallilevyn välillä.

Lee De Forest keksi myöhemmin lisätä hilan putkeen, jonka avulla jnnitettä säätämällä saatiin ohjattua elektronivirran suuruuttä.

Suomalainen sivujuonne liittyy elektroniputkeen, sillä Erick Tigerstedt muovaili katodia ympäroivästä hilasta sylinterin. Elektroniputken suoritusarvot paranivat merkittävästi. Keksintö nimettiin triodiksi ja se mullisti elektroniikan ja radiotekniikan.

Elektroniputken käyttö

1950-luvun alussa putkien käyttö oli huipussaan, niitä tuntui olevan jokapuolella, vahvistimina radioiden sisällä, perinteisissä kuvaputki televisioissa, sekä tietokoneissa. Tietokoneissa putkiä käytettiin muistielemetteinä ja kytkiminä.

Puolijohdekomponentteja ja elektroniputkia käytettiin paljon yhdessä 1950-luvun loppupuolella. Suomen ensimmäinen tietokone, joka oli nimeltään ESKO, sisälsi elektroniputkia 450 kappaletta sekä myös uudenlaisia puolijohdediodeita kaksi tuhatta kappaletta.

Kokonaan uudenlaiset komponentit eivät ole pystyneet tyhjiöputkia korvaamaan, sillä tyhjiöputkien kestävyys on parempi mm. elektromangeettisille pulsseille ja siksi niitä käytetään edelleen sotilastekniikassa. Lisäksi putkia käytetaan delleen suuritehoisissa vahvistimissa.

Lisäksi on joukko ihmisiä joiden mielestä elektroniputkia sisältävät vahvistimet säröyttävät singaalia vähemmän kuin puolijohdevahvistimet. Toisinaan alkuperäinen on parempi kuin pussillinen uusia keksintöjä. Toki puolijohdekomponentti on sirompi ja sopii uusiin pienempiin ja kevympiin laitteisiin paremmin. Onneksi jokaiselle on tarjolla uutta sekä edelleen vanhaa.